Rehtorin kengänpohjat

Troikka on venäläinen kolmen hevosen vetämä vaunu. Kirjailija Nikolai Gogol käytti troikkaa vertauskuvana hallitsemattomasta Venäjästä, jonka ohjaaminen on yhtä helppoa kuin suomalaisten opettaminen ranskalaisille juomatavoille (vertaus suomalaisiin viinanvetotapoihin on omani, ei Gogolin). Aalto-yliopistoa voisi ajatella eräänlaisena troikkana. Vauhdin piiskaamisen aloitti valtakunnan kirstun päällä istuva Raimo Sailas ja nyt kuskin penkille on istumassa Tuula Teeri.

Aallossa ylätason huippupuhetta piisaa. Tavoitteena on maailmanluokan yliopisto, jossa ei hynästä tai laadusta ole tingitty. Johto kertoo visionääristä tarinaa muutoksesta, joka on välttämätön ja tarpeellinen globaalissa kilpailussa selviytyäksemme.

Samaan aikaan työntekijöiden tasolla kuohuu. Liian pitkäksi venyneen opiskeluni aikana ei koskaan ole tullut vastaani tilannetta, jossa opetushenkilökunta alkaisi spontaanisti tilittää opiskelijoille yliopiston muutoksista – paitsi nyt. Muutosta on kyllä koko 2000-luvun ajan piisannut: Muun muassa UPJ, tutkintorakenneuudistus ja tiedekuntauudistus ovat koetelleet henkilökuntaa. Mutta vasta Aallon aikana ovat opettajat ruvenneet nimittämään työpaikkaansa muun muassa ”tulevaksi Mc Nokia-yliopistoksi” ja ”suuryritysten tuotekehityslaboratorioksi”.

Vauhtia Troikalla siis piisaa, mutta mikä on suunta? Tuula Teeri on aloittanut uransa fiksusti ja sängystä oikealla jalalla nousten. Toivottavasti hänellä piisaa energiaa jatkossakin. Tärkein duuni, joka häntä ensimmäisten vuosien aikana odottaa, on jalkatyö yliopistoväen keskuudessa. Siinä kuluu paljon kengänpohjia. Kannattaa hommata riittävästi varapareja.